myHuittinen logo

”Millainen on Sinun Huittisesi?”-kirjoituskilpailun antia, osa VI

Kelluvia lumpeita

Isä on kieltänyt koskemasta valokuviin, mutta Kuutin sormenpäitä polttaa. Hän tarkastelee Kansallismuseon arkiston valokuvia hirvenpään muotoisesta lyömäaseesta. Hän laskee pölyiset laatikot käsistään ja pureskelee metsämansikanmakuisen imeskelytabletin. Äidin on turha väittää, että hän kärsii B12-vitamiinin puutoksesta. Sikaloiden pistävä haju työntyy nenään, vaikka Kuutti on teljennyt ikkunat. Pölyhiukkaset lejailevat painostavassa ilmassa. Alakerrasta kuuluu meteliä, mutta Kuutti ei tahtoisi millään nousta. Elisa on julkaissut uuden kuvan Instagramissa.

Illallisella Kuutti kieputtaa ituja haarukan ympärille eikä suostu katsomaan äitiä silmiin. Pikkusisko kitisee ja viskoo pilttisosetta tapetteihin. Pulleat jalat polkevat ilmaa. Kuistin tuulikello helisee kuin joku hivelisi sadevesikuorua sukkapuikolla. Chaplin on silpunnut Lauttakylä-lehden eteisen matolle ja ryntää ulos, kun kuulee isän kaartavan pihaan. Äiti huuhtoo teurasveren tahmaamia käsiään lavuaarin alla eikä ymmärrä, että Kuutti on saanut tarpeekseen kaikesta. Hän taluttaa pyörän omakotitalon portista ja nousee satulaan – polkee kauemmaksi rosollintuoksuista kortteleista. Ilmavirta käy t-paidan läpi eikä mikään voi pilata hänen suunnitelmiaan. Mopoletka kaartaa kohti ABC:n huoltoasemaa. Kuutti viilettää Kokemäenjoen viertä. Lumpeet ovat ajelehtineet rantaan ja notkuvat aaltojen sanelemana.


Kuutti tuntee kuinka kämmenet hikoavat ohjaustankoa vasten. Hän viskaisee pyörän käsistään helteen kuivattamalle nurmelle ja pysähtyy näreen juurelle käärimään sätkää. Ruoho horjuu, kun hän sytyttää tupakan ja ohittaaa rinteen kupeessa laiduntavan Ylämaankarjan. Horisontti aukeaa Ripovuoren laelta. Kuutti katselee auringon värjäämiä viljelysaukeita, oransseja heinänkorsia ja jyrkkää lounasrinnettä. Sammalmättäät ovat levittäytyneet kallioiden päälle. Kuutti varjostaa kädellään vastapäätä nököttävää Karhiniemeä. Elisa on muuttanut vastikää omakotitalojen täplittämälle kylänraitille. Kuutti tuntee kuinka jokin liikaahtaa hänen sisällään. Hän pystyttää teltan ja ehdottaa Elisalle maissitähkien grillamsta. Teräsbetonisilta halkaisee maiseman ja kanootit lipuvat usvassa soutajat kyydissään. Joen pinta välkehtii levottomana, kun Kuutti hahmottaa olalla heilahtelevan kangaskassin ketokasvuston lomasta.

Tuijottaessaan tulipesästä lenteleviä kipinöitä hän unohtaa hetkeksi pulttipistoolin laukaisuäänen ja äidin.

kirskikkakynttilä