myHuittinen logo

Jokilevo Jyrää

Suuret kiitokset kaikille kävijöille! Jokilevon alueen yrittäjiä ilahdutti, että teitä oli niin runsaslukuinen joukko paikan päällä!

Nähdään taas kahden vuoden päästä Jokilevolla eli vuonna 2025 on tarkoitus järjestää tapahtuma seuraavan kerran!

                                                                                                                                                  ********

Tapahtumarikas päivä Jokilevolla la 22.4.2023 klo 10-15!

Jokilevo Jyrää tarjoaa jokaiselle jotakin - paljon on nähtävää huikeassa ilmaistapahtumassa.

Mukana on yli 30 yritystä, jotka pitävät ovensa avoinna ja esittelevät toimintaansa piha-alueillaan.

Jokilevon alueella on paljon eri alojen yrityksiä, joiden ovet eivät ole jatkuvasti auki. Nyt kolmatta kertaa järjestettävässä tapahtumassa kävijät pääsevät tutustumaan yrityksiin ja yrittäjiin. Tapahtuman tavoitteena onkin lisätä teollisuusalueen ja siellä sijaitsevien yritysten tunnettuutta ja näkyvyyttä.

Edellinen tapahtuma oli vuonna 2018 ja Jokilevon alueella on tapahtunut paljon uutta. Yrityksissä toiminta on muuttunut ja kehittynyt - tapahtumassa tuodaankin esille uusia innovatiivisia ratkaisuja sekä esitellään uusia laitteita ja kalustoa. 

Kuvassa Veljekset Mäkitalon kauha ja Aada ensimmäisestä, vuoden 2016 tapahtumasta. Kuvaaja: Anitta Routakangas.


Jokilevo Jyrää -tapahtumassa on esillä paljon eri yrityksien tuotteita, palveluita, koneita ja kalustoa. Koneita ja kalustoa on näytteillä vanhoista uusiin. On erilaisia työnäytöksiä, harrasteajoneuvoparkki, voimamieskisat, arvontoja, tarjouksia, tarjoilua, jne.

Tapahtuma on ilmainen ja pidetään pääosin ulkona.

Tapahtuman avajaiset pidetään klo 10 Esakonilla (Linnanherrankatu 11). Avajaisissa on musiikkiesityksiä ja puheen pitää kaupunginjohtaja Viveka Lanne, Huittisten kaupunki.

Ks. tarkempi ohjelma alempaa tältä sivulta.

“Tämä on mahtava tilaisuus tutustua Jokilevon alueen yrityksiin ja huittislaisiin palveluihin. Avoimet ovet eivät tarkoita pelkästään tilojen esittelyä, vaan myös kaluston, koneiden ja konetöiden esittelyä. Paljon on nähtävää, esim. metsäkonetyönäytös, jota ei välttämättä muuten näe. Alueella on monipuolisesti tarjontaa kesää ajatellen: hyvinvointia, kesän maalauksia, autohuoltoja, kuljetuspalveluita, aurinkosähköratkaisuja, kesäterassikalusteita, jne. Mukana on myös yritysten yhteistyökumppaneita ja yhdistyksiä. Yrityksissä on tarjoiluja kävijöille, possusta pullaan. Tapahtuma sopii kaikille, perheiden pienimpiä unohtamatta. Toivomme, että sää suosii ulkotapahtumaa.” kertoo Esa Lähteenmäki, Esakon Oy:n yrittäjä ja tapahtuman johtaja.


Ilmainen kuljetus! 

Tapahtuma-alueella on paljon parkkipaikkoja. 

Huittisten Tilausliikenteen Huitsikka ajaa tapahtuma-alueella nonstoppina klo 10–15 ja käy tasatunnein klo 10–14 keskustassa, torin pysäkillä.

 Huittisten Wanhat Konneet tarjoaa Zetor-ajelua tapahtuma-alueella, kyytiin pääsee mistä vain reitin varrelta.

Aikataulutettu ohjelma

klo 10 Avajaiset Esakonilla (Linnanherrankatu 11, karttanumero 23)

  • Musiikkiesityksiä: Duo Saara Takala ja Tuuli Pluuman
  • Jokilevo Jyrää -päivän avauspuhe kaupunginjohtaja Viveka Lanne, Huittisten kaupunki

Kuvassa Zetor-ajelua vuoden 2018 tapahtumassa. Kuvaaja: Minna Kylälehtonen.

klo 10-15 Lännen vahvin -kisat Hugella (Koskuankatu 2, karttanumero 3)

klo 10.30 alkaen Huittisten Tilausliikenteen parkkipaikalla Puulanssin työnäytös, mm. kantojyrsintää (Metsälinnankatu 17, kartassa 31)

klo 11 ja 13 Sataenergian ja Puunkorjuu Rekolan metsätyökonenäytös Sodecan hallin viereisellä tontilla (Metsälinnankatu 24, karttanumerot 11 ja 12)

Jokilevo Jyrää -jatkot Keiliksellä, K-18, Seppänen Acoustic Band showtime klo 22 (Lintuparventie 6, karttanumero 7)

OHJELMA & KARTTA

LAUKKUPAIKKA HEIKKI AHONEN (Autokatu 1, karttanumero 1) Myymälä auki, tervetuloa ostoksille. Laukkupaikalla myynnissä laukkuja, lompakoita ja muita nahkatuotteita, kuten Solmusa Designin rusetit ja korvakorut. Paljon erilaisia tarjouksia. Arvontaa. Kahvitarjoilu.

HUITTISTEN SPECIALMOTORS (Autokatu 6, karttanumero 2) Tule tutustumaan toimintaamme. Askel Eteenpäin ry mukana piha-alueella esittelemässä toimintaa kärryn kanssa. Arvontaa. Munkkikahvit.

HUGE (Koskuankatu 2, karttanumero 3) Lännen vahvin -voimamieskisat klo 10-15. Arvontaa. Paikalla myös RTJ - Työ- ja konevoimaa, PP-Pesu (pesusienen heittokisa), Tinttiprintti, Kajakkikioski, Sammun verhoomo ja Haapasalon Hatsapuri sekä Pompulan Thairuokaa ja kevätrullia. Lapsia leikittämässä Lasta lähellä Oy. Marikan Hiusyksiö tekemässä kasvomaalauksia.

HYVINVOINTI HEINONEN (Koskuankatu 2, karttanumero 4) Palveluiden esittelyä ja vastaamme kysymyksiin, sekä lahjakorttiarvonta. Tule juttelemaan ja tutustumaan meidän toimintaan!

AUTS-TUOTE (Koskuankatu 6, karttanumero 5) Tule opettelemaan työturvallisuutta ja ensiaputaitoja virtuaalitodellisuudessa. Työterveyslaitoksen Virtuario -oppimisympäristö kokeiltavana koko tapahtuman ajan. Esittelyssä laadukkaat Zoll-defibrillaattorit, tule kokeilemaan elvytystä sydäniskurin kanssa.

Tapahtuma-alueen kartta, klikkaa kuva suuremmaksi !

HUITTISTEN KONE JA SAMMUTIN (Koskuankatu 6, karttanumero 6) Pihan teltassa paljon poistotuotteita Jyrättyyn hintaan, mm: työvaatteita, kenkiä, kunnossapidon tuotteita, varaosia, jne. Sammutintarkastus à 5,00 € klo 10-14, max 2 pulloa/asiakas. Ilmapalloja lapsille.

HUITTISTEN KEILA- JA PELIHALLI (Lintuparventie 6, karttanumero 7) Laululintusen karaoke klo 12-18. Tarjouksessa 10-kortti klo 10-15 hintaan 149€ (ovh 189€). Jokilevo Jyrää viralliset jatkot! Musiikista vastaa Seppänen Acoustic Band, showtime klo 22.

STEMMA HUITTINEN (Lintuparventie 11, karttanumero 8) Tule tutustumaan runsaaseen tuotevalikoimaamme. Puutarhalusteet ovat saapuneet. Tarjouksia! Arvonta, voittona riippukeinu.

METALLI JA LVI LUNDGREN (Metsälinnankatu 26, karttanumero 9) Esittelyssä erilaista LVI- ja energiatekniikkaa.

HUITTISTEN WANHAT KONNEET (Metsälinnankatu 26, karttanumero 10) Menossa mukana. Työnäytöksiä sekä traktoreita ja wanhoja konneita esillä Metalli ja LVI Lundgrenin / Sodecan piha-alueella. Zetor-ajelua tapahtuma-alueella. Kyytiin pääsee mistä vain haluaa reitin varrelta.

SATAENERGIA (Metsälinnankatu 24, karttanumero 11) Metsätyökonenäytös klo 11 ja 13 yhdessä Puunkorjuu Rekolan kanssa. Paikalla Satakunnan ensimmäinen Risupetokone ja sen perästä ajava ajokone.

PUUNKORJUU REKOLA (Metsälinnankatu 24, karttanumero 12) Tutustu nykyaikaiseen puunkorjuuseen ja kalustoon. Yhteinen metsätyökonenäytös klo 11 ja 13 Sataenergian kanssa. Nähtävillä uusi Ponsse Scorpion harvesteri.

VELJEKSET MÄKITALO (Metsälinnankatu 28, karttanumero 13) Esittelyssä maanrakennus- ja kuljetuskalustoa: RC-työkoneet, kunnostettuja vanhoja kuorma-autoja, polttoaineiden jakelumittareita, raskaskuljetuslavetti ja hybridikaivinkone. Paikalla myös Tommi Heino racing ajosimulaattori. Tarjolla donitseja, kuumaa mehua ja kahvia.

KULJETUS PASI KOSKINEN (Metsälinnankatu 30 A, karttanumero 14) Kuljetuskalustoa ja jokkisautoja näytteillä. Kahvi- ja pullatarjoilu.

JOLETEK (Jokilevonkatu 5, karttanumero 15) Taukonuotio-nuotioalustat ja muita tulialustoja. Tarjouksia!

PIHASUOMELA (Jokilevonkatu 3, karttanumero 16) Viherrakentamiseen tarkoitettuja erikoiskoneita esillä. Edustajamme on paikalla, voit tulla juttelemaan piha- ja viherrakentamisesta sekä jätevesijärjestelmistä.

SEKO FIX (Jokilevonkatu 3, karttanumero 17) Harrasteajoneuvoparkki, johon voit tulla omalla harrasteautolla. Yleisöäänestys - paras auto palkitaan! Näytteillä erikoisempia autoja, kuten Hummer ja Nissan Skyline R32, Pro-luokan drifting-auto.

HUITTISTEN ALUSTASUOJAUS (Jokilevonkatu 3, karttanumero 18) Vanhat ja uudet autot kohtaavat! Esittelyssä erilaisia autoja eri vuosikymmeniltä. Dj Maukka vastaa musiikista vanhojen autojen tapahtumassa.

K AUTO, HUITTINEN (Jokilevonkatu 3, karttanumero 19) Sähköautojen koeajomahdollisuus.

JARTTU / RUOPPAUS KOSKINEN (Jokilevonkatu 3, karttanumero 20) Esittelyssä ruoppauskalustoa. Edustajamme on paikalla koko tapahtuman ajan, tervetuloa juttelemaan! Tarjolla mehua ja makkaraa.

AUTOTALO PELTTARI (Jokilevonkatu 3, karttanumero 21) Esillä sähköautoja (ei koeajomahdollisuutta): Hyundai IONIQ 5, Hyundai IONIQ 6 (ensiesittelyssä), Toyota Bz4X ja Peugeot e-208.

VAIHTEISTOKESKUS (Linnanherrankatu 11, karttanumero 22) Tule tutustumaan henkilö- ja pakettiautojen voimansiirtotekniikkaan. Arvonta, voittona 2 kpl Launch-vikakoodinlukijaa.

ESAKON (Linnanherrankatu 11, karttanumero 23) Avajaiset klo 10. Arvontaa, voittona 20 neliötä lattiapinnoitteita esim. autotalliin tai varastoon. Hallissa menossa mukana Huittisten kaupunki ja Klaari. Autohuolto Kanniston kanssa tarjoiluna palvattua possua ja kahvia. Lujan jalkapallotyttöjä myymässä lettuja.

HUITTISTEN KAUPUNKI (Linnanherrankatu 11, karttanumero 24) Tule tutustumaan Huittisten kaupungin osastolle kaupungin kiertotaloushankkeeseen. Lapsille keväistä istutuspuuhaa!

AUTOHUOLTO KANNISTO (Linnanherrankatu 9, karttanumero 25) Tule tutustumaan autohuolto- ja -korjaamopalveluihin. Arvonta, palkintona autonhoitotuotteita. Esakonin kanssa tarjoiluna palvattua possua ja kahvia.

JK-BROSSI (Linnanherrankatu 9, karttanumero 26) Laidasta laitaan liike- ja mainoslahjat merkattuina. Menossa mukana Autohuolto Kannistolla.

HWT YHTIÖT, JH PESUHUOLLOT, HIEVANEN (Linnanherrankatu 7, karttanumero 27) Esittelyssä raskaankaluston palvelut ja kuljetuskalustoa. Makkaratarjoilu.

SALLILA ENERGIA (Linnanherrankatu 5, karttanumero 28) Esittelyssä aurinkosähköjärjestelmät ja sähköautojen latausratkaisut. Tarjouksena sähköauton latausasema ABB Terra 11 kW hintaan 650 €. Karkkitarjoilu, arvontaa.

VERTEK (Linnanherrankatu 5, karttanumero 29) Kalustoa esittelyssä, paikalla mm. nostokori-, paketti- ja kuorma-auto. Sallilan kanssa esittelyssä sähköautojen latausratkaisut, tarjous asennuksesta. Karkkitarjoilu.

HINAUSPALVELU OJALA (Metsälinnankatu 29, karttanumero 30) Esittelyssä autokorjaamon palvelut ja monipuolinen hinauskalusto. Myös Pelastuslaitoksen kalustoa pihassa. Tarjolla kahvia, pullaa ja hattaraa.

HUITTISTEN TILAUSLIIKENNE (Siipitie 2 / Metsälinnankatu 17, karttanumero 31) Menossa mukana. Ilmainen kuljetus! Huitsikka ajaa tapahtuma-alueella nonstoppina klo 10–15 ja käy torin pysäkillä tasatunnein klo 10–14. Huittisten Tilausliikenteen parkkipaikalla (Metsälinnankatu 17) Puulanssin työnäytös, mm. kantojyrsintää, alkaen klo 10.30.

AJONEUVOSÄHKÖ TERVANIEMI (Siipitie 2, karttanumero 32) Tule tutustumaan ajoneuvojen varusteluosaamiseemme, meillä mm. Caravan-huoltoa. Arvonta, voittona Dräger-alkotesteri. Kasvomaalausta lapsille. Kahvitarjoilu.

HUHTAMON JA HUITTISTEN VPK:T Menossa mukana, osallistumme liikenteenohjaukseen

TAPAHTUMAA TUKEMASSA Kuorma-autokorjaamo Mäkelä, Siivouspalvelu Anitta Routakangas, Sähköasennus Pekka Ihantoja, Visiondi


Lisätietoja tapahtumasta ja siihen osallistuvista yrityksistä:

Jokilevo Jyrää Facebookissa

Tapahtuma Facebookissa

Jokilevo Jyrää Instagramissa

Jokilevo Jyrää YouTubessa